Kirjautuminen uudistuu

Alamme ihan kohta uudistamaan Fonecta.fi Henkilöt-haun sisäänkirjautumisen taustalla olevaa järjestelmää. Tästä tulee aiheutumaan käyttökatko palveluun, mutta pyrimme saamaan palvelun takaisin toimintaan mahdollisimman pian. Ensi vaiheen arvioiden mukaan käyttökatko tai käyttökatkoja voi esiintyä klo 6.00 – 8.00 aikana.

Uudistuksen jälkeen kaikkia palveluun kirjautuvia pyydetään tarkistamaan omat tietonsa. Tietojen tarkistus tapahtuu ainoastaan Fonecta-tiliä varten. Kysymme myös sähköpostiosoitetta, jonka voi täyttää esimerkiksi salasanan palauttamistapauksia varten. Ilmaiset tekstiviestit (20 kpl kuukaudessa) voi jatkossa käyttää, kun on varmistanut sähköpostiosoitteensa. Varmistaminen tapahtuu, kun klikkaa sähköpostiosoitteeseen lähetetyssä viestissä olevaa linkkiä.

Mikäli asiasta herää kysymyksiä, niin niitä voi esittää täällä tai Fonecta.fi Facebook-ryhmässä

-Toni

Teknisiä haasteita

Olemme viime viikon perjantaista lähtien huomanneet palvelussa outoja hidasteluja ja ajoittaisia, lyhyitä katkoksia. Tutkimme asiaa ja pyrimme korjaamaan ongelman mahdollisimman pian.

-Toni

Muutoksia salasanakäytäntöihin

Hieman ennakoiden tulevia uudistuksia olemme tehneet muutoksia pitkään käytössä olleisiin salasanasääntöihin. Tästä eteenpäin, kun salasanan vaihtaa tai uusi käyttäjä rekisteröityy, tulee salasana olemaan vähintään 6 ja enintään 16 merkkiä pitkä. Salasanaa ei myöskään pysty vaihtamaan tuota minimirajaa lyhyemmäksi. Hyväksyttyjä merkkejä salasanassa ovat isot ja pienet kirjaimet, numerot sekä erikoismerkit.

Tällä hetkellä käytössä olevat salasanat eivät automaattisesti vaihdu, mutta kun seuraavan kerran vaihtaa salasanaa, niin siitä tulee tehdä hieman tietoturvallisempi.

Tarkemmin tulevista uudistuksista kerrotaan hieman myöhemmin.

-Toni

Windows Phone 8 -käyttäjille hyviä uutisia!

Olemme eilen tuoneet m.fonecta.fin kartoille uudistuksen, jonka avulla uudempien Lumia-puhelinten käyttäjät (Windows Phone 8) pääsevät nauttimaan huomattavasti paremmasta ja sujuvammasta karttakäyttökokemuksesta. Kartat ovat nyt näiden puhelinten käyttäjille dynaamiset eli karttaa pääsee sormella raahaamaan ja kahdella sormella hoituu kartan lähentäminen ja loitontaminen. Käykääpä kokeilemassa!

-Toni

Fonectan palvelut yrityksille

Olemme avanneet Fonecta.fin alle uuden palvelun www.fonecta.fi/yrityksille joka on yrityksille ja yrittäjille suunnattu palvelu, jossa voi aluksi tutustua Fonectan kotisivu- ja sähköpostituotteisiin sekä Fonecta.fi näkyvyyden vaihtoehtoihin. Palvelusta voi myös ostaa kyseiset tuotteet suoraan verkosta. Tulemme jatkossa laajentamaan sisältöjä kattamaan myös muita Fonectan tuotteita.

Palvelusta löytyy myös pääsy suoraan Oma Fonecta -palveluun, joka on Fonectan sähköinen asiointikanava yrityksille. Palvelussa voi tehdä muutoksia yrityksen perustietoihin ja aukioloaikoihin sekä tutustua yrityksen näkyvyysraportteihin.

Eli palvelu löytyy siis osoitteesta www.fonecta.fi/yrityksille

-Toni

Kirjautumisongelmista

Saamme säännöllisesti palautteita käyttäjiltä, jotka törmäävät ongelmiin henkilöt-haun sisäänkirjautumisen kanssa. Tässä muutamia vinkkejä, joista toivon olevan apua. Tarkista ensin, että puhelinnumero ja salasana on varmasti oikein kirjoitettu. Salasanassa on oletuksena neljä merkkiä ja salasanan voi vaihtaa sisäänkirjautumisen jälkeen Omat Tiedot -sivulla mieleisekseen.

Mikäli tilattu salasana ei jostain syystä toimi, voi salasanan tilata uudelleen klikkaamalla Unohditko salasanan? -linkkiä sisäänkirjautumissivulla. Salasanaa ei siis tarvitse tekstiviestitse uudelleen tilata. Mikäli puhelinnumerosi on vaihtunut ja olet alkuperäisen rekisteröitymisen tehnyt vanhalla puhelinnumerolla, tulee sinun tehdä uusi rekisteröityminen uudella puhelinnumerolla, koska puhelinnumero toimii palvelun käyttäjätunnuksena ja vanhaa puhelinnumeroa käyttämällä tulee törmäämään ongelmiin nopeasti.

Mikäli uudellakaan salasanalla kirjautuminen ei toimi, niin voit laittaa puhelinnumerosi minulle sähköpostilla osoitteeseen toni.wistbacka@fonecta.com ja pyrimme tutkimaan mistä ongelmat johtuvat. Pyrin vastaamaan viesteihin mahdollisimman nopeasti.

Fonecta.fi palvelun uutisia voi lukea myös Facebookissa Fonecta.fin omilla sivuilla!

-Toni

Erittäin hyvää alkanutta vuotta!

Joulu ja vuoden vaihde meni vilahtaen ohi ja nyt on hyvä aloittaa vuoden 2013 aherrus. Vuosi 2012 oli kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas. Kulminaatiopiste tietenkin saavutettiin tuossa marraskuussa, kun Fonecta.fi ja Eniro.fi palvelut yhdistettiin yhdeksi, uudeksi palveluksi.

Seuraavana Fonecta.fi kehityksen työlistalla on joulun alla lanseeratun osoitekirjan viimeistely päivittyvien yhteystietojen osalta. Me nimittäin voimme pitää osoitekirjaan tallennettuja yhteystietoja ajan tasalla operaattoreilta saamamme datan perusteella. Automaattisia päivityksiä emme tule tekemään, mutta tulemme tarjoamaan mahdollisuuden päivittää osoitekirjan yhteystiedot ajan tasalle.

Saamme paljon palautetta vanhentuneista yhteystiedoista. Paras ja tehokkain tapa saattaa vanhentuneet tiedot ajan tasalla on ottaa yhteyttä omaan puhelinoperaattoriin ja pyytää heitä päivittämään numeropalveluihin toimitettavat tiedot ajan tasalle. Tulemme myöhemmin tarjoamaan mahdollisuuden päivittää itse omia tietoja Fonectan kanaviin, jolloin tietenkin vanhentuneiden tietojen päivittäminen helpottuu huomattavasti. Tarkempi aikataulu tämän osalta on vielä avoinna, mutta kerron heti lisää, kun aikataulu ja toiminnallisuudet tarkentuvat.

Paljon myös kysellään, että miten Henkilöt-hausta kirjaudutaan ulos. Uloskirjautuminen löytyy Omat tiedot -valikosta, jonka saa auki klikkaamalla punaista väkästä Omat tiedot -napin vieressä. Tulemme myös tarjoamaan tätä selkeämmin Omat tiedot -sivulla, jotta toiminto löytyisi helpommin.

-Toni

Oikein hyvää joulua kaikille!

Vuosi 2012 on ollut varsin mielenkiintoinen monellakin tapaa. Ensin alkuvuodesta teimme uudet kartat silloiseen Eniro.fi palveluun ja tämän jälkeen lähdimme uudistamaan Fonecta.fitä. Uusi Fonecta.fi näki päivän valon marraskuun puolessa välissä ja palautetta on tullut runsaasti. Paljon jää vielä töitä tehtäväksi, mutta monia asioita olemme jo onnistuneet parantamaan ja korjaamaan. Olemme myös tuoneet uusia ominaisuuksia kuten viimeisimmät haut ja uuden osoitekirjan. Haetun yhteystiedon profiilikortista (sivun oikeassa laidassa) on linkki “Lisää osoitekirjaan”, josta voi tallentaa yksittäisen tiedon osoitekirjaan. Osoitekirjaa pääsee selaamaan Omat tiedot -valikon kautta palvelun oikeasta yläkulmasta.

Ensi vuonna tulemme entisestään parantamaan palvelua ja toki korjaamaan Teidän käyttäjien löytämiä bugeja. Kuten sanoin paljon on vielä tehtävää.

Oikein rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

-Toni

Viimeisimmät haut Henkilöt-haussa

Olemme tuoneet uutena toimintona Henkilöt-hakuun hakutulossivulle mahdollisuuden nähdä viimeisimmät tunnuksella tehdyt haut. Nämä ovat kaikille tunnuskohtaisia, joten mitenkään julkisia tai muille käyttäjille näkyviä nuo eivät ole. Haluan korostaa, että nuo näkyvät siis vain ja ainoastaan kyseisellä tunnuksella kirjautuneelle. Toivomme toiminnon helpottavan Henkilöt-haun käyttöä. Kaikki palaute on tästäkin tervetullutta!

Löysimme ja korjasimme myös bugin, jonka vuoksi useissa eri osoitteilla tehdyissä hauissa lopputuloksena oli Ei hakutuloksia -sivu. Tämä bugi on nyt siis korjattu ja kunhan saamme datan uudelleenindeksoinnin valmiiksi, niin osoitehaut tulevat jälleen toimimaan. Mikäli jollain osoitehakutermillä, jolla tiedätte, että tietty henkilö pitäisi löytyä, tule tuloksia niin laittakaa palautetta sivuston kautta, jotta voimme mahdolliset puutteet vielä korjata.

Seuraavaksi testiin menee uusi osoitekirja ja sen aikatauluista kerron täällä myöhemmin lisää.

-Toni

Henkilöhakuun parannuksia

Olemme tehneet parannuksia henkilöhakuun ja henkilöiden löydettävyyteen. Tapauksissa, joissa yksi matkapuhelinnumero liittyy sekä Fonectan yrityskannoista löytyvään yritykseen että yksityiseen henkilöön, aiemmin näkyi vain tuo yritys. Jatkossa hakutulokseen numerolla haettaessa tulevat molemmat osumat.

Postitoimipaikkoja vaivannut ongelma löydettävyyden suhteen on myös korjattu, eli nyt postitoimipaikan lisäksi henkilö löytyy sillä kunnalla, jossa postitoimipaikka sijaitsee.

Tällä hetkellä työn alla on vCardien lähettämismahdollisuuden lisääminen sekä henkilö- että yrityshakuun. Ainakin Nokian puhelimet tukevat tätä käyntikorttimuotoa. Lisäksi olemme tuomassa käyttäjille mahdollisuutta tallentaa yhteystietoja omaan Fonecta.fi osoitekirjaan. Tämä helpottaa erityisesti joulukorttien lähetysaikaan käyttäjiä, kun osoitteet voi hakea vaikka valmiiksi ja sen jälkeen eikun kirjoittamaan joulutervehdyksiä!

-Toni